Kehitysohjelmat tuottavat resurssiviisasta digitalisaatiota oikeusministeriön hallinnonalalle

Oikeusrekisterikeskus

Oikeusministeriön hallinnonalalla on käynnissä viisi kehitysohjelmaa, joiden tavoitteena on tehostaa hallinnonalan digitalisaatiota, sujuvoittaa virkahenkilöiden työtä ja tuottaa yhdenmukaisia palvelupolkuja oikeushallinnon palveluja käyttäville kansalaisille.

Kehitysohjelmat ovat tiettyyn teemaan, kuten virkahenkilön digitaalisiin työvälineisiin tai kansalaisen sähköiseen asiointiin, liittyviä sateenvarjoja. Yhden ohjelman suojissa toteutetaan teemaan liittyviä projekteja, koulutusta ja muuta kehittämistyötä.

Oikeushallinnon ominaispiirre on, että se toimii ketjuna, jossa kansalaisten asiat, prosessit ja tieto liikkuvat virastolta toiselle. Esimerkiksi rikosasioiden käsittely oikeushallinnossa alkaa Syyttäjälaitoksesta, josta asia etenee tuomioistuinten käsiteltäväksi ja, jos rikoksen todetaan tapahtuneen, edelleen täytäntöönpanosta vastaaville organisaatioille, kuten Oikeusrekisterikeskukselle. Digitalisaatio palvelee kansalaista parhaiten, kun sitä tehdään koko hallinnonalan laajuisesti käytäntöjä ja palvelupolkuja yhtenäistäen.

Kehitysohjelmien tavoitteena on myös parantaa tuottavuutta ja säästää kustannuksia. Ohjelmat perustuvat hallitusohjelman kehitys- ja tuottavuustavoitteisiin sekä oikeusministeriön hallinnonalan yhteisiin digitalisaation painopisteisiin. Niiden toteutusta koordinoi ORK.

Kehitysohjelmat pähkinänkuoressa

Kansalaisen sähköinen asiointi (KSA)

KSA:n tavoitteena on luoda hallinnonalalle yksi yhteinen sähköinen asiointipaikka OmaOikeus. Lisäksi ohjelma luo yhtenäisiä käytänteitä sähköisen asioinnin kehittämiseen ja arkkitehtuuriin.

Digitaalisen työympäristön kehitysohjelma (DTY)

DTY digitalisoi ja modernisoi oikeusministeriön hallinnonalan virkahenkilöiden työympäristöä. Tavoitteena on parantaa työn sujuvuutta, tietoturvallisuutta ja tuottavuutta paikkariippumattomasti esimerkiksi M365-palveluiden ja modernien taustajärjestelmien avulla.

Automaattisen päätöksenteon ja tekoälyn kehitysohjelma (APT)

APT-ohjelma luo yhteisiä toimintamalleja automaattisen päätöksenteon ja tekoälyn hyödyntämiselle oikeusministeriön hallinnonalalla sekä koordinoi käytännön toimenpiteitä ja kokeiluja.

Tietoarkkitehtuurin kehitysohjelma

Kehitysohjelma rakentaa tiedonhallinnan yhteistä perustaa oikeusministeriön hallinnonalalle. Se kehittää mm. yhteistä tietoarkkitehtuuria osana hallinnonalan kokonaisarkkitehtuuria, ydintietojen hallintaa sekä tiedonhallintamalleja, jotka tukevat hallinnonalan toimintaa, tiedon laatua ja järjestelmien kehittämistä.

Tiedolla johtaminen

Tiedolla johtaminen on toimintamalli, jossa hyödynnetään ja analysoidaan tietoa ja dataa sekä tuodaan sitä osaksi päätöksentekoprosessia.

Lue lisää kehitysohjelmista

Lisää uutisia