Oikeusrekisterikeskus selkeytti verkkosivusisältöjään
Uudistetut verkkosivut tarjoavat helppolukuisempia sisältöjä ja ohjaavat asiakkaan sähköisen asiointiin.
Selkeytystyössä uudistettiin verkkosivujen Palvelut-osion tekstejä. Työ aloitettiin syyskuussa 2023 ja uudet verkkosivutekstit valmistuivat kesän 2024 aikana. Palvelut-osiossa on tietoa muun muassa maksuajan hakemisesta, sakkojen ja muiden seuraamusten täytäntöönpanosta sekä rekistereistä, joiden rekisterinpitäjänä Oikeusrekisterikeskus (ORK) toimii.
”Halusimme luoda sivuista helppolukuiset ja informatiiviset, jotta oikeusasioiden hoito verkossa olisi mahdollisimman helppoa ja asiointi kanssamme olisi sujuvaa myös digitaalisesti”, kertoo ORK:n kehityspäällikkö Kati Kilpeläinen.
Työ aloitettiin yhteiskunnalliseen viestintään erikoistuneen Noon Kollektiivin kanssa määrittelemällä ORK:n äänensävy, jolla asiakkaita puhutellaan. Tämän jälkeen sivuilla olleita tekstejä alettiin muokkaamaan yhdessä.
Yhteisessä työstövaiheessa termistöä yhdenmukaistettiin, tekstejä tiivistettiin ja niiden luettavuutta parannettiin esimerkiksi erilaisten listausten kautta. Myös tekstien saavutettavuuteen kiinnitettiin erityistä huomiota.
Selkeytystyö tehtiin asiakas edellä
Verkkosivujen kehittämisessä hyödynnettiin tietoa ORK:lle määritettyjen erilaisten asiakaspersoonien tarpeista.
Jotta sisällöistä saatiin mahdollisimman informatiiviset ja asiakkaita palvelevat, uudistustyössä oli tiiviisti mukana ORK:n viestijöiden lisäksi rekisteri- ja täytäntöönpanoammattilaisia. Heillä on arjen kokemus siitä, mitä tietoa asiakkaat usein etsivät ja esimerkiksi millaisilla termeillä.
”Nykyaikana palveluiden ja asiakkaan neuvonnan tulee olla siellä missä asiakaskin on. Verkkosivujen sisältöihin panostaminen auttaa asiakkaita löytämään etsimäänsä tietoa helposti ja vuorokauden ympäri. Toimivat verkkosivut ovat tärkeässä osassa kokonaisvaltaista asiointia”, toteaa Kilpeläinen.
Osana digipalveluitaan ORK kehittää myös sähköistä asiointiaan . Uudistetuilla verkkosivuilla asiakasta ohjataan entistä enemmän sähköisen asioinnin pariin ja kerrotaan sen eduista, kuten edullisuudesta ja nopeudesta.
Kokonaan uusia sisältöjä ja kymmeniä päivitettyjä sivuja
Kun sivuja käytiin työn alkuvaiheessa läpi, tunnistettiin myös tarve kokonaan uusille sisältösivuille. Työn lopputulemana 26 olemassa olevaa sivua uudistettiin ja lisäksi luotiin kuusi uutta sivua. Uusien sivujen aiheita olivat esimerkiksi rikosuhrimaksu ja maksun palautus.
ORK:n verkkosivut uudistuvat kokonaan vuoden 2025 aikana osana koko oikeusministeriön hallinnonalan verkkosivustouudistusta, jolloin myös muiden osioiden sisältöjä tullaan kehittämään.
Lisätietoa
Kati Kilpeläinen, kehityspäällikkö
[email protected]
Lue myös:
Julkaistu 2.10.2024