Oikeusrekisterikeskus mukana vaalien toimittamisessa

Oikeusrekisterikeskus toimii osana vaaliorganisaatiota, jota johtaa oikeusministeriö ja johon kuuluvat lisäksi Väestörekisterikeskus, ulkomaan ennakkoäänestyspaikoista vastaava ulkoministeriö sekä tuhannet vaalipiirien ja kuntien vaalivirkailijat. Oikeusrekisterikeskuksen vaalitiimin tehtäviin kuuluu muun muassa järjestelmää käyttävien vaaliviranomaisten tukeminen.

Tulevissa europarlamenttivaaleissa on yli 900 ennakkoäänestyspaikkaa kotimaassa, lähes 170 ennakkoäänestyspaikkaa ulkomailla 80:ssa eri valtiossa sekä yli 1900 vaalipäivän äänestyspaikkaa. Lähes jokaisessa kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa ja noin kolmasosassa vaalipäivän äänestyspaikkoja käytetään vaalitietojärjestelmää äänestäjän äänioikeuden käytön kirjaamiseen. Kuntien keskusvaalilautakunnissa kirjataan lopuksi ne äänioikeuden käytöt, joita ei ole merkitty järjestelmään jo äänestyspaikalla.

Vaali-iltana vaalipiirilautakunnat ilmoittavat ennakkoäänestyksen alustavat tulokset ja kuntien vaaliviranomaiset ilmoittavat vaalipäivän äänestyksen tulokset vaalitietojärjestelmään, jonka kautta vaalin tulos lähtee lopulta maailmalle.

Vaalien jälkeen Oikeusrekisterikeskuksen vaalitiimin työ jatkuu järjestelmän kehittämisen parissa. Lisäksi vaalitietojärjestelmän on oltava jatkuvassa toimintavalmiudessa mahdollisia ennenaikaisia vaaleja varten.

Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys on käynnissä 15.-21.5.2019 ja varsinainen vaalipäivä on 26.5.2019.

Julkaistu 17.5.2019