Oikeusrekisterikeskuksen uusi, asiakaslähtöinen organisaatio 1.3.2017 alkaen
Kansalaiset ja heidän tarpeensa otetaan aiempaa paremmin huomioon lakisääteisten tehtävien hoidossa ja palveluiden tarjonnassa. Kansalais- ja viranomaispalveluiden toiminnan ohjausta tehostetaan organisoimalla isommiksi kokonaisuuksiksi rekisterienpitoon sekä täytäntöönpanoon liittyvät toiminnot. Lisäksi perustetaan uusi toiminto, Tiedonhallintapalvelut.
Tietojärjestelmien ylläpito- ja kehittäminen keskitetään yhdelle toimialalle yhdistämällä ns. jatkuvat palvelut (tuotannossa olevien järjestelmien ylläpito) sekä hanketoiminta. Toiminta jaetaan asiakkuuksittain järjestettyyn kolmeen yksikköön. Henkilöresurssien käyttöä ja kulloinkin tarvittavaa osaamista pystytään kohdentamaan asiakkaan kannalta tärkeimpään palveluun joustavammin. Toimialalla huolehditaan lisäksi IT-palveluihin liittyvistä arkkitehtuureista, menetelmistä ja yhteisistä palveluista, joita em. asiakkuusyksiköt hyödyntävät asiakassuuntautuneessa työssään.
Toiminnan tukipalveluihin keskitetään edellä mainittuja ydintehtäviä tukevat toiminnat, kuten hankintapalvelut ja hallinto- sekä talouspalvelut. Lisäksi toimiala vastaa mm. asiakkuudenhallinta -prosessista, koko viraston kehittämisen tuesta ja viestinnästä.
Uudella organisaatiolla tähdätään selkeisiin rooleihin ja vastuisiin. Lisäksi keskeisenä tavoitteena työn tuottavuuden kasvattamisen ohella on työn ilon saavuttaminen.
Tietojärjestelmäpalveluiden asiakasvastaavina toimivat jatkossa yksikönpäälliköt. Myös aiemmin asiakas- ja palvelupäällikköinä suuntaanne toimineet henkilöt ovat jatkossakin Tilaajien apuna.
Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla sitä.
Lisätietoja antavat:
Johtaja Ritva-Liisa Raatikainen, p. 050 5151528
Toimialajohtaja Leena Silvennoinen, Kansalais- ja viranomaispalvelut, p. 0503258663
Toimialajohtaja Mika Nordman, Tietojärjestelmäpalvelut, p. 050 5817036
Toimialajohtaja Jari Saarela, Toiminnan tukipalvelut, p. 050 0972163
Julkaistu 27.2.2017